Albert Fish

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Albert Fishin pidätyskuva vuodelta 1903

Albert Hamilton Fish (19. toukokuuta 1870 Washington D.C., Yhdysvallat16. tammikuuta 1936) oli yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, pedofiili, nekrofiili ja kannibaali. Fish syyllistyi elämänsä aikana satoihin seksuaalirikoksiin ja vähintään kuuteentoista murhaan.

Lehdistö antoi Fishille useita lempinimiä: mm. "Gray Man", "Werewolf of Wysteria", "Brooklyn Vampire", "Moon Maniac", joilla hänet tunnetaan vielä tänäkin päivänä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lapsuus

Albert Fish tuli viisivuotiaana vanhempiensa hylkäämäksi ja joutui orpokotiin jossa oli ankara, vanhanaikainen kuri ja lapsia myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Fish alkoi itse kiihottua hyväksikäytöstä ja väkivaltaisesta kurituksesta, kuin myös katsellessa vierestä muiden lasten hyväksikäyttöä. Fish vietti orpokodissa kaksi vuotta kunnes hänen äitinsä haki hänet pois. Äiti oli saanut töitä ja hänellä oli taas varaa elättää Albertia.

Pian kotiutumisen jälkeen Fish sai päähänsä kovan iskun kaatuvasta kirsikkapuusta, joka vaurioitti hänen aivojaan ja aiheutti hänelle pysyviä vammoja kuten päänsärkyä ja sekavan puheen. Useiden sarjamurhaajien tunnetaan saaneen päähän kohdistuneista iskuista tai sairauksista aivovaurioita jotka ovat muuttaneet heidän persoonallisuuttaan. (Näin tapahtui esimerkiksi Arthur Shawcrossin tapauksessa: häntä lyötiin lekalla päähän; ja Andrei Tšikatilon tapauksessa: hän syntyi vesipäänä.)

[muokkaa] Aikuistuminen

Kahdenkymmenen ikäisenä Fish muutti New Yorkiin ja oli jo siihen mennessä tutustunut homoseksuaalisuuteen ja sadomasokismiin. NY:ssa Fish meni naimisiin ja sai vaimonsa kanssa kuusi lasta, mutta vaimonsa jätettyä hänet toisen miehen takia vuonna 1917 Fish alkoi todella kieroutua ja antautua perversioilleen.

Hänestä kehkeytyi sadistinen pedofiili, murhaaja ja kannibaali joka kidutti ja silpoi uhrinsa kuoliaaksi. Vuonna 1920 Fish matkusti 23 osavaltion läpi myyden maaleja taloihin ja piti samalla myyntimiehen työtään todellisena mahdollisuutena toteuttaa perverssejä mielitekojaan.

Fish luki usein Raamattua ja kertoi olevansa enkeli jonka Jumala oli lähettänyt tappamaan lapsia, jotteivät nämä ajautuisi aikuistuessaan lavealle tielle. Fish piti kipua äärimmäisen kiihottavana esimerkiksi työntäneen lamppuöljyllä kasteltuja kangastukkoja peräaukkoonsa ja sytyttäneen ne tuleen, hakanneen itseään laudalla johon oli hakattu pystyyn nauloja, ja todistetusti pistäneen genitaalialueensa ympärille neuloja, piikkejä ja nauloja. Tästä todisteena hänen lantiorankansa kuvattiin vangitsemisen yhteydessä ja röntgenkuvasta paljastui yhteensä 29 metallipiikkiä joista osa oli ollut Fishin ruumiissa jo vuosia. (ks. Aiheesta muualla)

[muokkaa] Grace Buddin murha

Tunnetuin Fishin murhista lienee 10-vuotiaan Grace Buddin murha. Fish löysi Buddin perheen lehti-ilmoituksen perusteella: perheen poika, 18-vuotias Edward Budd haki lehti-ilmoituksella töitä maaseudulta, ja Fish piti poikaa sopivana uhrina. Hän tekaisi itselleen peitenimen Frank Howard jonka nimisenä hän saapui Buddien kotiovelle New Yorkin Manhattanille 28. toukokuuta 1928.

58-vuotias Fish kuitenkin huomasi Edwardin olevan aivan liian vahva ja kookas hänen uhrikseen, mutta perheen kymmenvuotias tytär, Grace, viehätti häntä.

Myöhemmin saavutettuaan perheen luottamuksen ”mukavana pappana” Fish kysyi Buddeilta jos hän voisi viedä heidän tyttärensä Gracen lasten juhliin luvaten tuoda Gracen takaisin klo 21 mennessä. Buddit suostuivat. ”Herra Howard” kuitenkin katosi jälkiä jättämättään, mukanaan Grace Budd. Kuusi vuotta myöhemmin Fish lähetti Buddin perheelle kirjeen jossa kuvaili iljettävän yksityiskohtaisesti kuinka hän oli hyväksikäyttänyt, tappanut ja syönyt osia heidän tyttärestään.

[muokkaa] Lopullinen kiinnijääminen

Ratkaiseva tekijä Fishin kiinnijäämisessä oli että Buddit veivät kyseisen kirjeen poliisilaitokselle. Fish oli kuitenkin tuona aikana seurustellut erään leskeksi jäänen naisen kanssa, jolla oli lapsia. Fish oli käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväkseen ja nainen oli tehnyt miehestä rikosilmoituksen. Lopullinen läpimurto tapahtui poliisien osatessa yhdistää Buddien saaman kirjeen käsialan ja kirjoitusasun perusteella samaan mieheen josta edellä mainittu nainen oli tehnyt rikosilmoituksen.

[muokkaa] Oikeudenkäynti

Fishin jouduttua oikeuteen, hän ei eräiden lähteiden mukaan edes yrittänyt peitellä tekemiään rikoksia vaan kuvaili eräitä tapauksia iljettävimpiä yksityiskohtia myöten selvästi kehuskellen saavutuksillaan. Hän kertoi muun muassa harjoittaneensa kannibalismia ja että pienet tytöt maistuvat paremmalta kuin pienet pojat. Hän myös kertoi yksityiskohtaisesti kuinka teki eräästä tappamastaan pojasta paistin, ja ettei ollut koskaan maistanut mitään niin hyvää.

Fish ei osoittanut minkäänlaista katumusta murhistaan oikeudenistunnossa. New Yorkin oikeus tuomitsi Fishin kuolemaan.

[muokkaa] Teloitus

Fish teloitettiin 16. tammikuuta 1936 Sing Singin vankilassa sähkötuolissa, Fishin kerrotaan jopa auttaneen teloitusavustajia kiinnittämään sähkökaapelit raajoihinsa. Teloituksesta kiertää sitkeä legenda jonka mukaan Fishin vuosien varrella ruumiiseensa piilottamat pitkät neulat aiheuttivat oikosulun ja rikkoivat sähkötuolin. Näin odotettiin tapahtuvan, mutta mitään poikkeavaa ei tapahtunut ja teloitus sujui normaalisti.

Myöhemmin asiantuntijat ovat maininneet ettei ruumiissa olleet neulat olisi voineet laskea ruumiin impedanssia kriittisen alhaiselle tasolle, aiheuttaen ongelmia teloituksessa.

Fishin kerrotaan tokaiseen kylmästi ennen teloitustaan: ”Tämä tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus, ainut mitä en ole vielä kokeillut.” Sanotaan ettei ole tiedossa moniakaan perversioita tai fetissejä joita Fish ei olisi kokeillut.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Crime Library: Albert Fish. (englanniksi)

Röntgenkuva Albert Fishin lantiosta ja genitaalialueesta, kuvassa näkyy Fishin itseensä upottamat neulat


Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Albert Fish”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Albert_Fish.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut