Alfonso Fontanelli

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alfonso Fontanelli (15. helmikuuta 155711. helmikuuta 1622) oli italialainen säveltäjä.

Fontanelli syntyi nykyisen Emilia-Romagnan alueella kreivi Emilio Fontanellin pojaksi. Hänellä oli läheiset suhteet Este-hallitsijasukuun, ja hän oli aikanaan tärkeä valtiomies ja diplomaatti. Hän avioitui ensimmäistä kertaa 1580, astui Este-suvun palvelukseen 1584 ja lähti vuonna 1586 Roomaan, jossa hän mahdollisesti tapasi Luca Marenzion.

Suurin osa Fontanellin säilyneistä sävellyksistä lienee peräisin 1590-luvulta ja vuotta 1600 välittömästi seuranneelta ajalta. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli vuonna 1591, ja hän solmi uuden avioliiton Maria Biancolin kanssa. Avioliitto oli kuitenkin katastrofaalinen, ja vuonna 1601 Fontanelli murhasi vaimonsa uuden rakastajan.

Fontanelli vietti viimeiset vuotensa paossa Este-suvun hallitsemilta mailta ja asettui vuoteen 1615 mennessä Roomaan. Hänen sävellyksiään viimeisiltä vuosilta ei ole säilynyt; hänet vihittiin papiksi 1621, ja hän kuoli hyönteisenpuremaan helmikuussa 1622.

Fontanellin säilyneet sävellykset ovat madrigaaleja, ja hän oli Carlo Gesualdon ja Luzzasco Luzzaschin ohella aikansa huomattavimpia alan taitajia. Kaksi Fontanellin madrigaalikokoelmaa viidelle äänelle on painettu Ferrarassa 1595 sekä Venetsiassa 1604. Hänen tuotantoonsa kuuluu mahdollisesti lisäksi kuusitoista muuta madrigaalia, vaikkakaan kaikkien säveltäjästä ei ole saatu täyttä varmuutta.

[muokkaa] Katso myös


Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Alfonso Fontanelli”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Alfonso_Fontanelli.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut