Annie Chapman

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Annie Chapman

Annie Chapman (syyskuu 8. syyskuuta1888 brittiläisen) on 22. helmikuuta sarjamurhaaja Viiltäjä-Jackin toinen varmana pidetty uhri.

"Dark Anniena" tunnettu nainen oli kuollessaan 47-vuotias, varaton ja fyysisesti heikkokuntoinen. Hänen arvioitu pituutensa oli viisi jalkaa eli 1,52 metriä; hän oli sinisilmäinen ja tummatukkainen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Varhaiset vaiheet

Annie syntyi Eliza Ann Smithinä syyskuussa 1841. Hän oli avioliiton ulkopuolinen lapsi, jonka vanhemmat menivät naimisiin vasta 1842 1. toukokuuta.

[muokkaa] Avioliitto & lapset

Chapman meni naimisiin 1869 1870 ja sai kolme lasta:

Perhe siirtyi maalle 1881en vuonna meningiittiin. Emily Ruth kuoli alkoholisoitumiseen 12 vuoden iässä. Tämä lienee ollut osasyynä pariskunnan avioero ja lopulta Lontooon. Äitinsä kuoleman aikaan rampa John asui laitoksessa. Annie Georginan väitetään karanneen sirkusseurueen matkaan ja olleen tuolloin Ranskassa.

[muokkaa] Surma

Chapman siirtyi prostituutioseen, jossa hän myöhemmin kohtasi surmaajansa. Hän eli alun perin yhdessä miehen kanssa, jolla kuitenkin oli alkoholiongelma ja joka kuoli pian ennenaikaisesti.

Chapmania vaivasi alkoholismi ja heikentynyt terveydentila. Osan rahoistaan hän sai 14. syyskuutasta. Hän myös myi tekemiään käsitöitä (hyväksytty tulonansaitsemiskeino Viktorian ajan Englannissa) ja toimi entisen naapurinsa kylvettäjänä. Hänet nähtiin viimeisen kerran elossa ilmeisesti noin 5:30 aamulla 8.9.1888. Ruumis löytyi puolisen tuntia myöhemmin.

Chapman haudattiin , eikä hänen murhaajaansa tunnistettu saati saatu koskaan kiinni.

David face.png Tämä henkilöstä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa MurhaWikiä laajentamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.
Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Annie Chapman”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Annie_Chapman.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut