Bai Baoshan

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bai Baoshan syntyi Kiinassa Pekingin suurkaupungin lähialueella vuonna 1958. Bain uskotaan murhanneensa 14 ihmistä kostoksi yhteiskunnalle kärsimästään 13 vuoden vankeustuomiosta murhasta ja ryöstöstä. Bai surmasi uhrinsa Pekingin ja lounaisen Xianjingin alueella.

Maaliskuussa 1996 Baoshan hyökkäsi vartiopoliisin kimppuun Pekingissä ja varasti tämän puoliautomaattisen aseen surmaten tällä yhden ja haavoittaen kuutta. Myöhemmin samana vuonna ryöstön yhteydessä tapahtuneesta tupakkakauppiaan murhasta epäillään myös Baoshania. Viranomaiset uskovat Baoshanin matkustaneen pohjoiseen Hebein maakuntaan ja hyökänneen jälleen poliisin kimppuun paeten automaattiaseen kera. Xinjiangissa hän tappoi 10 ihmistä, mm. poliiseja, vartiomiehiä ja siviilejä ja varasti noin 200 000 USD arvosta rahaa. Bain tiedetään myös tappaneen rikoskumppaninsa.

Bai teloitettiin toukokuussa 1998 Xianjingin maakunnan alueella.
Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Bai Baoshan”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Bai_Baoshan.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut