Bodominjärven murhat

Bodominjärvi.

Bodominjärven murhat on Suomen rikoshistorian tunnetuimpia tapauksia. Helluntaina 5. kesäkuuta 1960 espoolaisen Bodominjärven rannalla telttaretkellä olleet 15-vuotiaat Maila Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18-vuotias Seppo Antero Boisman surmattiin heidän nukkuessaan teltassaan murskaamalla heidän kallonsa lyömällä todennäköisesti isolla kivellä. Seurueeseen kuulunut neljäs nuori, silloin 18-vuotias Nils Wilhelm Gustafsson löytyi teltan päältä pahoin loukkaantuneena. Surmateot jäivät tuolloin selvittämättä laajasta tutkinnasta huolimatta ja useita erilaisia teorioita surmaajasta esitettiin. Henkiinjäänyt Gustafsson pidätettiin yllättäen epäiltynä murhista vuonna 2004, mutta sai vapauttavan tuomion seuraavana vuonna. Bodominjärven murhien tekijää ei ole saatu selville.

Tapahtumien kulku

Ammattikoulussa opiskelleet Björklund ja Mäki sekä sähköasentajat Gustafsson ja Boisman lähtivät lauantaina 4. kesäkuuta 1960 poikien moottoripyörillä telttaretkelle Espoon Högnäsiin Bodominjärven etelärannalle, lähelle Oittaan kartanon maita. He pystyttivät telttansa alkuillasta paikallisen uimarannan lähellä sijainneeseen niemeen. Nuoret viettivät iltaa ja kävivät puolenyön maissa nukkumaan, mutta heräsivät ilmeisesti uudelleen parin tunnin unen jälkeen. Pojat kävivät tuolloin kalastamassa, minkä jälkeen käytiin uudelleen lepäämään.

Murhaaja iski mitä ilmeisimmin helluntaipäivänä varhain aamulla uhrien nukkuessa. Kaikki neljä saivat pään seudulle tylppiä iskuvammoja. Lisäksi Boismania ja Björklundia puukotettiin, jälkimmäistä yli kymmenen kertaa. Sekä Boismanin, Björklundin että Mäen ensisijaisena kuolinsyynä pidetään kallonmurtumaa ja sen seurauksena syntynyttä aivojen ruhjevammaa. Gustafssonilla, ainoalla henkiinjääneellä, oli mm. useita murtumia pään alueella. Hänelläkin epäiltiin aivovammaa.

Uhrit ja romahtanut teltta löydettiin leiripaikalta sunnuntaina aamupäivällä, kun niemeen alkoi taas saapua uimareita. Puolitajuton Gustafsson vietiin sairaalaan, ja paikalle saapui tilanteen vakavuuden selvittyä runsaasti poliiseja ja kalustoa. Vielä samana päivänä järjestettiin tekijöiden tavoittamiseksi alueen teillä useita ratsioita sekä ympäristössä Suomen kaikkien aikojen suurin maastoharavointi, jonka tuloksena Espoon metsistä löydettiin 87 etsintäkuulutettua. Murhaajaa ei silti saatu kiinni.

Tutkimuksia ja epäiltyjä

Murha-asetta ei löydetty telttapaikalta. Uhreilta katosi myös runsaasti tavaroita, joiden olinpaikka on jäänyt tähän päivään saakka epäselväksi. Näiden tiimoilta ei löytynyt johtolankoja. Gustafsson kertoi, ettei muistanut yön tapahtumista nukkumaanmenon jälkeen käytännössä mitään.

Kun verityöstä kului aikaa eikä tekijää löytynyt, poliisi käytti myös epätavallisia metodeja tämän etsimiseksi. Gustafsson ja murhapaikan lähellä varhain helluntaiaamuna liikkuneen miehen nähnyt kalastajapoika hypnotisoitiin vuosia myöhemmin. Heidän hypnoosissa antamiensa kuvausten perusteella tehtiin yksityiskohtaisiakin piirroksia epäillystä, mutta läpimurtoja ei saatu aikaan.

Murhatutkinta eli pitkään hiljaiseloa. Vuosien mittaan Bodominjärven murhista käydyssä yleisessä keskustelussa pysyi muutama kestoepäilty.

Pauli Luoma

Aluksi poliisi etsi muun muassa uhreille kuuluneen näköistä kassia kantanutta, alueella nähtyä mustapartaista polkupyöräntaluttajaa sekä Klapinkylässä metsästä ilmestynyttä veripaitaista miestä. Mies paljastui nopeasti. Hän oli työlaitoskarkuri Pauli Kustaa Luoma, jolla kuitenkin oli alibi murhayölle. Hän oli ollut tekojen aikaan Otaniemessä.

Pentti Soininen

Useista omaisuus- ja väkivaltarikoksista tuomittu laitosmies Pentti Soininen tunnusti aikoinaan tehneensä veriteot. Hän oleskelikin murhayönä lähellä Bodomia, mutta hänen tunnustuksilleen ei annettu juurikaan painoarvoa. Soininen hirttäytyi Toijalan vankiasemalla 60- luvun lopussa.

Karl Gyllström

Yksi murhien kestoepäillyistä oli Oittaalla kioskia pitänyt Karl Valdemar Gyllström. Hänen tiedettiin inhonneen telttailijoita ja käyttäytyneen aggressiivisesti. "Kioskimiehenä" tunnettu Gyllström hukkui tai hukuttautui Bodominjärveen vuonna 1969, ja hänen kerrotaan tunnustaneen murhat naapurilleen ennen kuolemaansa sanoen: "Minä ne tapoin". Gyllströmin on kerrottu mm. täyttäneen kotipihansa kaivon muutama päivä murhien jälkeen ja siksi Gyllströmin talo ja pihamaa tutkittiin perinpohjin. Mitään raskauttavaa ei kuitenkaan löytynyt. Muun muassa kioskimiehen vävyn on kerrottu olleen varma, että murha-ase on täytetyssä kaivossa. Poliisin mukaan kioskinpitäjällä oli murhayölle alibi, jonka oli antanut Gyllströmin vaimo. Alibin antanut vaimo kertoi kuitenkin ennen kuolemaansa, että mies oli uhannut tappaa hänet, jos hän kertoo totuuden.

Hans Assmann

Eniten epäilyksiä on kohdistunut KGB:n vakoojanakin pidettyyn saksalaissyntyiseen Hans Assmanniin, joka 6. kesäkuuta 1960 tuotiin Helsingin Kirurgiseen sairaalaan verisenä ja hyvin erikoisesti käyttäytyvänä. Assmann valehteli sairaalahenkilökunnalle asuintietonsa ja syyn nuhruiseen olemukseensa. Hän myös teeskenteli tajutonta ja oli aggressiivinen ja hermostunut. Assmann sopi mainiosti Nils Gustafssonin ja Olavi Kivilahden hypnoosissa antamiin murhaajan tuntomerkkeihin.

Hänen mahdollista syyllisyyttään piti esillä erityisesti Kirurgisen sairaalan tuolloinen amanuenssi, myöhempi lääketieteen professori Jorma Palo, joka hoiti kyseisenä aikana sairaalassa Assmannia. Hän oli vakuuttunut Assmannin syyllisyydestä. Palo kirjoitti murhista ja Assmannista kolme kirjaa. Entinen rikoskomisario Matti Paloaro yhdisti Assmannin myös Kyllikki Saaren surmaan ja jopa ministeri Penna Tervon kuolemaan.

Kaksi onkijaa

Tuntemattomiksi jäivät Bodominjärvellä murhayönä onkineet kaksi nuorehkoa miestä. Miehet eivät koskaan ilmoittautuneet poliisille useista pyynnöistä huolimatta. Outoa oli myös se, että miehet jättivät onkimansa ahvenet rantakiville. Nils Gustafssonin mukaan toinen miehistä muistutti ulkonäöltään Hans Assmannia.

Oikeudenkäynti vuonna 2004

Maaliskuun lopulla 2004 poliisi yllättäen pidätti ainoan hyökkäyksestä selvinneen, nyt jo eläkeläiseksi varttuneen Nils Gustafssonin epäiltynä näistä kolmesta murhasta. Toinen huhtikuuta 2004 Espoon käräjäoikeus määräsi Gustafssonin vangittavaksi epäiltynä kolmesta murhasta. Seuraavana päivänä lehdistö näyttävästi ilmoitti vangitun nimen, telttaretkeltä ainoana henkiin jääneen Gustafssonin.

Lokakuussa 2004 Keskusrikospoliisi ilmoitti, että teltasta otettujen verinäytteiden analyysi tukee niitä tietoja, joita poliisilla on epäillyn Nils Gustafssonin osuudesta murhaan. Vangitsemisen aikoihin poliisi myös raportoi, että nykyisin tunnettu DNA-tekniikka, joka oli vielä tuolloin tapahtumien aikaan vuonna 1960 tuntematon oli tuonut esiin merkittäviä uusia seikkoja asiassa. Sittemmin seuranneessa oikeuskäsittelyssä ei kuitenkaan sen enempää veri- kuin DNA-näytteillä saatu mitään oleellista uutta näyttöä, ei sen enempää Gustafssonia tukevaa kuin häntä vastaan puhuvaakaan.

Gustafsson itse on ja oli johdonmukaisesti aina tapahtumista lähtien vuonna 1960 ilmoittanut, ettei hänellä ole mitään muistikuvia tapahtumista, sekä arvellut, että häneen tapahtumassa kohdistettu pahoinpitely oli aiheuttanut aivovaurion, josta oli puolestaan seurannut muistinmenetys. Kysymys siitä, oliko Gustafssonin kalloon todellakin kohdistunut niin voimakas isku/iskuja, että niistä olisi aiheutunut muistinmenetyksen aiheuttava aivovaurio oli keskeisesti esillä oikeudessa. Syyttäjät pyrkivät näet vähättelemään Gustafssonille aiheutuneita vammoja ja väittivät että Gustafsson oli liioitellut vammojaan ja vaikka näin ei suoraan sanottu, oli syytteiden taustalla käsitys, ettei Gustafsson ollut lainkaan menettänyt muistiaan vaan päinvastoin muisti asiat varsin hyvin.

Syyttäjäpuolen näkemyksiä

Syyttäjät katsoivat, että Seppo Boisman ja Nils Gustafsson olivat nautittuaan alkoholia riitautuneet. Lisäksi syyttäjät arvioivat, että Irmeli Björklund olisi torjunut syyttäjien epäilemän Gustafssonin Björklundiin kohdistaman seksuaalisen lähentely-yrityksen. Tämän johdosta Gustafsson olisi suuttunut suunnattomasti menettäen täysin itsehillintänsä. Tämä väite on yhteydessä siihen, että Irmeli Björklundin ruumista on lyöty lääkärintodistusten mukaan viisitoista kertaa – oletettavasti puukolla – kuoleman jälkeen.

Tuomioistuin ja käsittely oikeudessa

Elokuun 4. päivänä 2005 alkaneessa oikeudenkäynnissä syyttäjät vaativat rangaistusta Gustafssonille kolmesta murhasta. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toimi laamanni Heikki Mikkola. Oikeuden toinen lainoppinut jäsen oli käräjätuomari Juha Lehto. Lisäksi käräjäoikeudessa oli lautamiesjäsenet. Käräjäoikeus toimi siis jutun merkityksellisyyteen nähden luonnollisessa maksimikokoonpanossa.

Oikeudenkäynnissä oli peräti kaksi syyttäjää, joina toimivat Tom Ifström ja Heli Haapalehto. Asianomistajia edusti asianajaja Heikki Lampela. Gustafssonia puolestaan avusti hänen puolustuksessaan asianajajat Riitta Leppiniemi ja Heikki Uotila.

Oikeudenkäynnin alkaessa Gustafsson piti yhden harvinaisista lehdistötilaisuuksistaan. Tässä tilaisuudessa toimittajat riepottelivat hänen logiikkansa ristiriitaa, kun hän toisaalta ilmoitti, ettei hän muista tapahtumista mitään, mutta toisaalta muistaa tapahtumista varmuudella sen, ettei hän ole surmannut kolmea retkitoveriaan. Gustafsson ei ryhtynyt selittelemään logiikkaansa toimittajille vaan tokaisi: "Olen syytön ja sillä sipuli!"

Käsittely käräjäoikeudessa ja tuomio

Oikeudenkäynti oli mittava. Esitutkinta-aineisto oli laaja ja sisälsi kymmeniä rikoslaboratorion verenjälki- ja DNA-jälkilausuntoja. Oikeussaliin pystytettiin nuorten tapahtuman aikana käyttämä verentahrima teltta. Oikeus suoritti erittäin poikkeuksellisesti katselmuksen paikan päällä maastossa, jonka ajaksi poliisi eristi alueen. Kolmea eri professorintasoista lääkäriä kuultiin todistajina Gustafssonin saamien vammojen laadusta.

Keskusrikospoliisin todistus

Suurimman huomion sai kuitenkin ehkä se, että Keskusrikospoliisin päätutkija tuli kuultavaksi oikeuteen todistajana ja kertoi – vastoin kaikkea esitutkintamateriaaliin virallisesti merkittyä – että Gustafsson itse asiassa oli yksityisesti hänelle kuulustelujen kuluessa tunnustanut murhat lausumalla: "Tehty mikä tehty, viisitoista vuotta tuli". Tämä lause – samoin kuin Gustafssonin sillä sipuli -toteamus – on muodostunut tästä oikeudenkäynnistä heränneiksi lentäviksi lauseiksi.

Lokakuun 7. päivänä 2005 julistamallaan tuomiolla Espoon käräjäoikeus hylkäsi syyttäjien esittämät syytteet. Käräjäoikeuden yksimielisestä päätöksestä ei valitettu, joten se tuli lainvoimaiseksi. Maaliskuun 28. päivänä 2004 alkaneesta Gustafssonin vangitsemisesta oli tuomiota julistettaessa kulunut 524 päivää. Käräjäoikeus oli 28.5.2004 hylännyt Keskusrikospoliisin vaatimuksen Gustafssonin pitämisestä vangittuna, ja tämän käräjäoikeuden päätöksen seurauksena Gustafssonin vapaudenmenetys kesti vain 59 päivää, eikä koko oikeudenkäynnin ajan. Keskusrikospoliisi oli katsonut, että Gustafsson tuli pitää vangittuna oikeudenkäynnin ajan (joka toteutui 524:ksi päiväksi) paonvaaran vuoksi sekä tutkinnallisista syistä. Gustafsson sai kuitenkin vapautensa jo 59 päivän kuluttua.

Päätutkijan todistuksesta

Päätutkijan huomiota herättävästä todistamisesta käräjäoikeus ensin totesi päätutkijan itse ilmoittaneen "että hän käsitti Gustafssonin lausuman surmatekojen tunnustukseksi". Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, "että se, että väitetty (Gustafssonin) lausuma ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin, osoittaa, että vaikka Gustafsson olisikin tuon lausuman sanonut se ei ole ollut mikään todellinen kannanotto syyllisyyteen". Edelleen käräjäoikeus toteaa, että päätutkijakin "on tuolloin asian näin käsittänyt", vaikka hän oli ilmoittanut, että hän käsitti lausuman surmatekojen tunnustukseksi.

Gustafsson itse ei muista sanoneensa lausetta "tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli". Ja jos hän olisikin niin sanonut, se on Gustafssonin mukaan täytynyt olla "huulenheittoa".

Korvaukset vapaudenmenetyksestä

Gustafssonin haettua korvausta vapaudenmenetyksen hänelle aiheuttamista kärsimyksistä suostuttiin valtion puolesta 19 200 euron määräiseen korvaukseen. Tämän jälkeen käydyissä neuvotteluissa valtion ja Gustafssonin välillä osapuolet pääsivät yksimielisyyteen 44 900 euron määräisestä korvauksesta. Gustafssonin saama korvaus perustuu lakiin syyttömästi vangitun oikeudesta saada korvauksia valtion varoista vapauden menetyksen johdosta (Laki 31.5.1974/422).. Tämän lain perusteella maksettujen korvausten määrässä on ollut huomattavaa hajontaa. Korvausten määrä ei ole juuri ollut itsenäisenä kysymyksenä ratkaistavana ylemmissä oikeusasteissa, vaan pelkästään muiden oikeudellisten kysymysten liitännäisinä, esimerkiksi tapauksissa KKO 1991:128, 1993:63 ja 1993:152. Näissä tapauksissa on käsitelty pääasiassa sitä onko hakija ollut oikeutettu ylipäätään samaan korvausta ja vain sen vuoksi siihen liitännäisenä kysymystä korvauksen määrästä. Kysymys Gustafssonin saaman korvausmäärän kohtuullisuudesta on sen vuoksi vertailukohtien puuttuessa hankala.

Bodominjärven juttu mediassa

Lähes Kyllikki Saaren murhan kaltaisen yleisökiinnostuksen saavuttanut juttu tuotti Ilta-Sanomille 3. huhtikuuta 2004 ja 8. lokakuuta 2005 välillä 24 lööppiä. Myös Iltalehden lööpitys oli runsasta. Äärimmäisiä otsikoita olivat muun muassa: "Vangittu: Olen syytön!" (5. huhtikuuta 2005) ja "Poliisi lavasti Bodomin surmat" tarkoittaen kuitenkin sitä, että poliisi rakensi surmateltan oikeudelle nähtäväksi verijälkien selittämistä varten (2. kesäkuuta 2004) sekä "Poliisi on varma: Bodomin murhat on ratkaistu" (2. lokakuuta 2004). Jyrkkiä lausuntoja antoi iltapäivälehdissä myös entinen syyttäjä Ritva Santavuori, jonka mukaan käräjäoikeudella ei ollut kapasiteettia päätöksessään punnita sekä puolesta että vastaan, vaan että päätös on huonosti perusteltu. Santavuori arvosteli käräjäoikeuden ratkaisua merkillisenä erityisesti siltä osin kun käräjäoikeus katsoi, että tutkinnanjohtaja ei ollut pitänyt lausumaa "tehty mitä tehty" todellisena kannanottona syyllisyyteen.

Gustafsson vaati medialta korvauksia kunnianloukkauksesta, mutta kihlakunnansyyttäjät Heikki Poukka ja Simo Kolehmainen päättivät olla nostamatta syytteitä tiedotusvälineiden edustajia vastaan.

Katso myös

• Ei vanhene koskaan

Kirjallisuutta

• Aake Jermo: Murha ei vanhene koskaan. Otava, 1975. ISBN 951-1-02135-4.
• Tapio Kuosma: Murhamysteerit: selvittämättämien henkirikosten ongelma. Livres 'Belles-Lettres', 2006. ISBN 952-99683-0-2.
• Hannes Markkula: Bodomin murhat. Gummerus, 2005. ISBN 951-20-6756-0.
• Hannes Markkula: Suomalainen murha. Eurooppalainen Kustannustalo, 1991. ISBN 951-96267-0-0.
• Jorma Palo: Bodomin arvoitus. WSOY, 2003. ISBN 951-0-27893-9.
• Jorma Palo: Nils Gustafsson ja Bodomin varjo. WSOY, 2006. ISBN 951-0-32269-5.
• Matti Paloaro, Jorma Palo: Luottamus tai kuolema! Hans Assmannin arvoitus. Tammi, 2004. ISBN 951-31-3205-6.

Aiheesta muualla

• Yleisradion artikkeli: Bodominjärven kolmoissurma alkaa ratketa
• Surmia käsittelevä sivusto
• MTV3 Internet: Bodom
• Ilta-Sanomat: Bodom-erikoissivut
• YLE uutiset: Bodominjärven kolmoissurma
• Bodominjärven murhat Ylen elävä arkisto
• Murha.infon Bodom-keskustelu

Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Bodominjärven murhat”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Bodominj%C3%A4rven_murhat.

Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1