Charles Ng

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Charles Chi-Tat Ng (kiin. 吳志達) (s. 24. joulukuuta 1960) oli Hongkongissa syntynyt, Yhdysvalloissa vaikuttanut sarjamurhaaja.

Ng kouluttautui osaksi Englannissa. Muutettuaan Yhdysvaltoihin hän aloitti palvelun Yhdysvaltain merijalkaväessä, mutta joutui jättämään sen kesken saatuaan vankeustuomion varkaudesta.

Ng tutustui 1980-luvun alussa itseään viisitoista vuotta vanhempaan rikoskumppaniinsa Leonard Lakeen. Kaksikko surmasi mahdollisesti jopa 25 ihmistä Laken tilalla Calaverasin piirikunnassa Kaliforniassa. He kuvasivat itseään raiskaamassa ja kiduttamassa uhrejaan, joista suurin osa oli naispuolisia.

Leonard Lake joutui vuonna 1985 pidätetyksi ampuma-aserikoksesta. Hän teki tämän jälkeen itsemurhan ja poliisi alkoi tutkia hänen tilaansa Kaliforniassa. Poliisi löysi sieltä ihmisten jäännöksiä.

Ng pakeni Calgaryyn, Albertaan, Kanadaan, jossa hän joutui 6. heinäkuuta pidätetyksi myymälävarkaudesta ja pidätyksen vastustamisesta. Hän ampui turvamiestä käteen, mutta tuli lopulta taltutetuksi ja tuomituksi 4,5 vuoden vankeusrangaistukseen myymälävarkaudesta, pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta. Vapautumisensa jälkeen hän joutui Yhdysvaltain viranomaisten käsiin ja sai vuonna 1998 vastata syytteisiin 12 murhasta. Hänet tuomittiin kuolemanrangaistukseen yhdestätoista, joihin hänen syyllisyytensä saatiin varmasti todistettua. Ng odottaa teloitustaan San Quentinissa.

LuckyLucianoSmaller.jpeg Tämä rikolliseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa MurhaWikiä laajentamalla artikkelia.


Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Charles Ng”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Ng.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut