Christopher Scarver

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Christopher Scarver (s. 1969) on moninkertainen yhdysvaltalainen murhaaja.[1]

Scarver syntyi Milwaukeessa, Wisconsinissa perheensä viidestä lapsesta toiseksi, ja jätti James Madison High Schoolin kesken.

Scarver nousi ensimmäisen kerran julkisuuteen vuonna 1990, jolloin hän ampui kolmesti Steve Lohman -nimistä miestä niin, että tämä menehtyi. Scarver diagnosoitiin skitsofreniasta ja antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiväksi mieheksi, jolla oli messiaanisia harhaluuloja. Hänelle määrättiin antipsykoottinen lääkitys.

28. marraskuuta 1994 Scarver joutui vankilassa työntekoon yhdessä pahamaineisen sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerin ja toisen vangin, Jesse Andersonin kanssa. Scarver surmasi molemmat ja selitti vartijoille Jumalan määränneen hänet toimimaan näin. Scarver sai kaksi elinkautista vankeusrangaistusta lisää. Hän yritti 12. toukokuuta 2001 itsemurhaa lääkkeiden yliannostuksella.

[muokkaa] Viitteet

  1. Christopher Scarver NNDB. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)


Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Christopher Scarver”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Christopher_Scarver.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut