Edmund Kemper

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Edmund ”Ed” Emil Kemper III (18. joulukuuta 1948, Burbank, Kalifornia), lempinimeltään The Co-ed Killer, on yhdysvaltalainen sarjamurhaaja, nekrofiili ja kannibaali, joka toimi 1970-luvun alussa. Kemper tappoi ja paloitteli kuusi naisliftaria Kalifornian Santa Cruzissa. Kemper tappoi myös äitinsä ja erään tämän ystävistä ennen antautumistaan viranomaisille. Hänet oli aiemmin tuomittu teini-ikäisenä – hän oli ampunut molemmat isovanhempansa vieraillessaan heidän Kalifornian North Folkissa sijainneella maatilalla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Nuoruus

Edmund Kemper syntyi vuonna 1948 Clarnell Stage ja Edmund Emil Kemper Jr.:n perheeseen ainoaksi pojaksi. Hän oli äärimmäisen älykäs ja hänen älykkyysosamääräkseen määritettiin 136. Joka tapauksessa Kemperin käytöksessä oli jo nuorena sosiopaattisia piirteitä: hän mm. kidutti ja tappoi eläimiä (hyvin tyypillinen piirre sarjamurhaajien lapsuudessa) ja suoritti outoja seksuaalisia rituaaleja sisartensa nukeilla. Hän myös kertoi että häntä oli käsketty pussaamaan opettajaansa, Kemper ihastui tähän ja halusi tappaa hänet.

Kemperin äiti myös osaltaan pahensi tilannetta. Hän usein nöyryytti poikaansa ja pakotti hänet nukkumaan lukitussa kellarissa koska pelkäsi poikansa hyväksikäyttävän siskojansa.

[muokkaa] Ensimmäiset murhat ja laitokseen sulkeminen

27. elokuuta 1964, Kemper ampui isoäitinsä, kun tämä istui keittiössä viimestelemässä uusinta lastenkirjaansa. Kun isoisä saapui ruokaostoksilta, Ed ampui hänetkin. Sitten hän soitti äidilleen, joka kehotti häntä soittamaan poliisille. Kuulusteluissa Edmund kertoi kylmästi: ”Halusin vain tietää miltä tuntuisi tappaa isoäiti ja isoisä.” Kemper oli tuolloin vasta 15-vuotias.

Kemper sijoitettiin Atascaderon valtiolliseen sairaalaan missä hän ystävystyi psykologinsa kanssa ja pääsi lopulta jopa hänen assistentikseen. Ed oli tarpeeksi älykäs saavuttaakseen hoitavalta lääkäriltään niin suuren luottamuksen että pääsi lopulta käsiksi toisten potilaiden rekistereihin ja sieltä onkimansa tiedon perusteella teki vaikutuksen hoitavaan lääkäriinsä, tämän huomaamatta, ja pääsi vapaaksi sairaalan muiden lääkäreiden vastusteluista huolimatta.

Sittemmin hänet vapautettiin Kalifornian Santa Cruziin äitinsä huollettavaksi sairaalan hoitohenkilökunnan vastalauseista huolimatta. Kemper oli onnistunut vakuuttamaan hoitohenkilökunnalle olevansa terve. Hän teki saman uudelleen murha-aallon käynnistyttyä, ja onnistui salaamaan nuorisorikosrekisterinsä pysyvästi.

[muokkaa] Murhasarja

Kemper työskenteli pätkätöissä, kunnes sai vakituisen paikan Kalifornian valtion tietyöosastolta. Hän oli tuolloin jo kasvanut 205 cm:n ja 135 kg:n mittoihin.

Toukokuussa 1972 Edmund Kemper aloitti murha-aallon, joka kesti aina helmikuuhun 1973 asti. Hän väijyi usein yliopistojen läheisyydessä ja poimi kyytiin liftaavia naisopiskelijoita, vei heidät syrjäiselle alueelle ja tappoi heidät. Hän ampui, tukehdutti tai puukotti uhrinsa kuoliaaksi ja vei sitten ruumiit asuntoonsa, jossa hän paloitteli ne ja raiskasi jäännökset. Hän hävitti ruumiit usein heittämällä ne jokeen, hautasi ne pelloille tai heitti rotkoihin, tosin kerran hän hautasi 15-vuotiaan tytön irrotetun pään äitinsä kukkamaahan. Tämä oli tarkoitettu eräänlaiseksi sairaaksi ”vitsiksi” Edin mielestä ylimielistä äitiään kohtaan joka ”aina halusi toisten katsovan häntä ylöspäin”.

Kemper tappoi tällä tutuksi tulleella tavallaan kuusi opiskelijatyttöä; Kemper kertoi että usein riideltyään äitinsä kanssa, tämä laukaisi hänessä murhanhimon.

Huhtikuussa 1973 Ed hakkasi äitinsä kuoliaaksi vasaralla tämän nukkuessa. Kemper katkaisi hänen kaulansa, raiskasi päättömän ruumiin, ja käytti irrotettua päätä tikkatauluna revittyään äitinsä äänihuulet irti ja heitettyään ne roskalaatikkoon. Kemper kertoi myöhemmin haastattelussa että oli halunnut tappaa äitinsä jo kahdeksanvuotiaasta asti. ”Enkä todellakaan ole ylpeä siitä”, hän sanoi.

Tämä ei riittänyt tyydyttämään murhanhimoa, joten hän kutsui erään äidin ystävistä käymään ja tappoi myös tämän, kuristamalla. Seuraavana päivänä Kemper otti auton ja ajoi päämäärättä itään päin etsien radiosta häntä koskevia uutisia. Kun hän saapui muutaman päivän kuluttua Coloradoon, äidin ruumista ei vieläkään ollut löydetty eikä etsintöjä ollut aloitettu. Kemper soitti turhautuneena poliisille ja tunnusti poliisille olevansa tämä etsitty, The Co-ed Killer -liikanimen saanut sarjamurhaaja. Tosin vaadittiin useampia puheluita ennen kuin viranomaiset ymmärsivät Kemperin olevan tosissaan. Ed jäi odottamaan tien laidalle, kun yksi poliisi lähetettiin pidättämään häntä.

Kemper tunnusti kaikki murha-aallon aikana tekemänsä teot, hän tunnusti olevansa kannibaali ja nekrofiili. Hän pyysi kuolemantuomiota, mutta sai elinkautisen, koska kuolemantuomio oli tuolloin väliaikaisesti poistettu käytöstä. Hän kuitenkin yritti myös oikeudessa vedota mielenvikaisuuteen, mutta hänet todettiin syylliseksi kahdeksaan murhaan.

Samaan aikaan kun Kemper tappoi Santa Cruzissa, alueella liikkui myös toinen sarjamurhaaja, Herbert Mullin. Pikkukaupunki sai liikanimen "murhien pääkaupunki". Kemper ja Mullin olivat hetken aikaa viereisissä selleissä, ja Ed syytti Mullinia parhaiden ruumiitten piilopaikkojen varastamisesta.

Kemper on nykyisin Folsomin vankilassa kärsimässä elinkautista rangaistusta. Hänen älykkyysosamääränsä on huhujen mukaan erittäin korkea.

[muokkaa] Ed Kemperin uhrit

[muokkaa] Aiheesta muualla


Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Edmund Kemper”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Edmund_Kemper.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut