Gary Glitter

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paul Francis Gadd eli Gary Glitter (s. 8. toukokuuta 1944) on englantilainen rock-/pop-laulaja ja -laulunkirjoittaja. Hän on uransa huippuvuosien jälkeen saanut useamman pedofiliaan liittyvän tuomion.

Glitter nousi maineeseen alun perin 1970-luvun glam rock -kaudella. Hän oli yksi maansa pisimpään listoilla pysyneistä artisteista. Vuosien 19721995 välillä hän levytti 25 hittisingleä, jotka viettivät Britannian Top 100 -listoilla yhteensä 179 viikkoa. Hän on studiomateriaalinsa lisäksi julkaissut useita kokoelma- ja livelevyjä. Channel 4:n kyselyssä Glitter sijoittui kaikkien aikojen suurimpien poptähtien listalla 22. sijalle.

Glitter sai vuonna 1999 neljän kuukauden tuomion tuhansien lapsipornokuvien hallussapidosta tietokoneellaan.[1] Vapauduttuaan kahden kuukauden istumisen jälkeen[2] hän lähti aluksi Kuubaan ja sai vuonna 2002 karkotuksen Kambodžasta lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.[3] Marraskuussa 2005 hänet tuomittiin Vietnamissa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen kahden 11- ja 12-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vapauduttuaan hieman etuajassa 19. elokuuta 2008 hän sai karkotuksen maasta.[4]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Singlet

1970-luku

  • 1972 "Rock and Roll (Parts 1 and 2)
  • 1972 "I Didn't Know I Loved You (Til I Saw You Rock 'n' Roll)
  • 1973 "Do You Wanna Touch Me? (Oh Yeah)
  • 1973 "Hello, Hello, I'm Back Again"
  • 1973 "I'm the Leader of the Gang (I Am)"
  • 1973 "I Love You Love Me Love"
  • 1974 "Remember Me This Way"
  • 1974 "Always Yours"
  • 1974 "Oh Yes! You're Beautiful"
  • 1975 "Love Like You and Me"
  • 1975 "Doing Alright with the Boys"
  • 1975 "Papa Oom Mow Mow"
  • 1976 "You Belong To Me"
  • 1977 "It Takes All Night Long"
  • 1977 "A Little Boogie Woogie in the Back of Mind"
  • 1978 "365 Days"
  • 1978 "Oh What a Fool I've Been"
  • 1979 "Superhero

1980-luku

  • 1980 "Gary Glitter EP"
  • 1980 "When I'm On, I'm On"
  • 1980 "What Your Mama Don't See"
  • 1981 "All That Glitters"
  • 1981 "And Then She Kissed Me"
  • 1982 "Dedicated Man"
  • 1984 "Dance Me Up"
  • 1984 "Another Rock N' Roll Christmas"
  • 1985 "Love Comes"
  • 1987 "Rock & Roll Part 3"
  • 1987 "Gary Glitter & Girlschool - I'm The Leader Of The Gang"
  • 1988 "Frontiers of Style"

1990-luku

  • 1990 "Red Hot (Reputation)"
  • 1991 "Ready to Rock"
  • 1992 "Rock On"
  • 1992 "Through The Years"
  • 1995 "House of the Rising Sun"
  • 1995 "Hello, Hello I'm Back Again (Again!)"

2000-luku

  • 2001 "You" Fan Club Single - Mail Order Only"
  • 2004 "Control" Fan Club Single - Mail Order Only"
  • 2005 "Field of Dreams"

[muokkaa] Albumit

  • 1972 "Glitter"
  • 1973 "Touch Me"
  • 1975 "G.G"
  • 1977 "Silver Star"
  • 1984 "Boys Will Be Boys"
  • 1991 "Leader 2"
  • 2001 "ON"

[muokkaa] Kokoelmat

  • 1976 "Greatest Hits"
  • 1977 "I Love You Love Me Love"
  • 1979 "Always Yours"
  • 1980 "Leader"
  • 1981 "Golden Greats"
  • 1987 "C'mon, C'mon ... It's the Gary Glitter Party Album"
  • 1992 "Many Happy Returns"
  • 1995 "20 Greatest Hits"
  • 1997 "The Ultimate Gary Glitter (AKA 25 Years of Hits)"
  • 1998 "Rock and Roll - Gary Glitters Greatest Hits"
  • 2003 "The Early Years"
  • 2005 "The Remixes"
  • 2006 "The Best of Gary Glitter"

[muokkaa] Lähteet

  1. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/517604.stm
  2. http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/asia-pacific/1969074.stm
  3. http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/asia-pacific/2635489.stm
  4. http://iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1570741

[muokkaa] Aiheesta muualla

Avril Lavigne Geneva June 09 2005.jpg Tämä laulajaa käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa MurhaWikiä laajentamalla artikkelia.
Noia 64 apps kword.png
Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Gary Glitter”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Gary_Glitter.




Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut