Jammu Siltavuori

Antti Veikko Ilmari Siltavuori eli ”Jammu-setä” (s. 29. lokakuuta 1926 Joensuu) tuli tunnetuksi kahden helsinkiläisen 8-vuotiaan tytön murhaamisesta ja ruumiiden polttamisesta 3. maaliskuuta 1989. Hänet oli jo aiemmin tuomittu muun muassa useista alaikäisten tyttöjen raiskauksista, omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksestä ja hän istui elinkautistuomiota jo 1960-luvulla, mutta hänet armahdettiin myöhemmin.

Kaksoismurha

Siltavuori houkutteli (hän itse väittää tyttöjen tulleen vapaaehtoisesti) 3. maaliskuuta 1989 autoonsa 8-vuotiaat Päivi-Maria Hopiavuoren ja Tanja Johanna Pirisen, jotka olivat leikkimässä kotipihallaan Helsingin Myllypurossa. Murhat tapahtuivat Siltavuoren kesämökillä Vihdin Huhmarissa. Hopiavuoren äiti huolestui, kun tytöistä ei ollut kuulunut mitään iltaan mennessä, ja soitti hälytyskeskukseen noin kello 22.46.

Kiinnijääminen ja pidätys

Poliisi sai silminnäkijävihjeitä että tytöt olisi nähty erään vanhan miehen seurassa (Siltavuori oli tuolloin 62-vuotias, mutta näytti monen mielestä 80-vuotiaalta). Rikospoliisin väkivaltatoimiston suorittamien sisäisten tutkimusten ja arkistojen penkomisen perusteella joukko poliisin tutkijoita lähetettiin 5. maaliskuuta parin kilometrin päähän katoamispaikalta Antti Veikko Ilmari Siltavuori -nimisen eläkeläismiehen asunnolle Kauppakartanonkadulle Itäkeskukseen. Siltavuori oli jo aiemmin poliisille tuttu lastenahdistelija, ja tutkijat löysivät Siltavuoren asunnosta kaikenlaisia epäilyttäviä esineitä, kuten esimerkiksi käsiraudat, puukon ja kaasusumuttimen.

"Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjassa on myös valokuva Siltavuoren jääkaapista, josta löytyi kaiken kaikkiaan 300 suklaapatukkaa. Poliisi epäili, että Siltavuori käytti suklaapatukoita lasten houkuttelemiseen, vaikka Siltavuori itse väitti sairastavansa diabetesta.

Poliisit tutkivat samalla Siltavuoren omistaman auton jonka tavaratilasta löytyi epämääräistä, eloperäiseltä näyttänyttä tuhkaa ja palojätettä. Paikalla ollut ylikonstaapeli kysyi Siltavuorelta: mitä tämä on? - Lihaa, Siltavuori vastasi. - Ovatko tytöt tässä? - Kyllä, Siltavuori vastasi, ja hänet pidätettiin. (Suora siteeraus poliisin kuulustelupöytäkirjasta).

Tutkimuksissa palojätteen seasta löytyi muun muassa tyttöjen hampaita. Siltavuori oli kertomansa mukaan surmannut lapset, asettanut heidän ruumiinsa tynnyreihin, valellut ne bensiinillä ja sytyttänyt. Siltavuoren mökkinaapurit olivat luulleet, että vanha mies poltti mökkinsä pihalla roskia.

Omatekoinen pienoisvankila

Poliisit saivat tutkimuksissaan selville, että Jammu oli vuokrannut Kainuusta Paltamon kunnasta Mieslahden kylästä, maatilan ja rakentanut sinne kalteri-ikkunoita, sellejä ja pieniä käymälöitä. Päivi-Maria Hopiavuori ja Tanja Johanna Pirinen tosin eivät tutkimusten perusteella joutuneet tähän vankilaan, eikä poliisilla ollut täyttä selvyyttä siitä, oliko vankila rakennettu lapsiuhreja varten. Tilan tuvassa sijaitsi myös suuri leivinuuni jota epäiltiin käytetyn kremaatiossa^{kenen mukaan?}, mutta tutkimukset eivät tukeneet tätä teoriaa.

Suuren yleisön reaktio

Tapaus johti laajaan mediajulkisuuteen, jonka aikana Siltavuoresta kirjoitettiin satoja yleisönosastokirjoituksia, mm Rikosposti-lehden huhtikuun 1991 numerossa julkaistiin Siltavuoren haastattelu, jossa hän sanoi olevansa Suomen vihatuin ihminen. Hänelle vaadittiin rangaistukseksi muun muassa kuolemantuomiota tai kastraatiota. Suuri medianäkyvyys aiheutti myös vihanpurkauksia, jotka johtivat Siltavuoreksi epäiltyjen, täysin sivullisten henkilöiden häirintään ja jopa pahoinpitelyyn.

Tuomio

{{#ev:youtube|jTZKkF9mKrM|300}}

Youtube: Siltavuoren haastattelun 1. osa

Siltavuori tuomittiin 14. joulukuuta 1989 Helsingin raastuvanoikeudessa kahdesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä murhasta, kahdesta lapsenryöstöstä ja muista rikoksista yhteensä 15 vuodeksi vankeuteen ja eristettäväksi pakkolaitokseen vaarallisena rikoksenuusijana. Lisäksi Siltavuori velvoitettiin maksamaan Hopiavuoren ja Pirisen yksinhuoltajaäideille korvauksia henkisestä kärsimyksestä noin 200 000 silloista markkaa (noin 47 500 euroa) ja lisäksi työansiomenetyksistä, hautauskuluista ynnä muusta yhteensä 100 000 markkaa (noin 23 700 euroa). Tuohon aikaan Suomen laki ei tuntenut käsitettä "korvaus henkisistä kärsimyksistä" (kyseinen laki tuli voimaan vasta vuonna 1991), mutta raastuvanoikeus katsoi Hopiavuoren ja Pirisen äitien kärsimyksen olleen niin kohtuuton, että tällaisille korvauksille oli edellytystä.

Helsingin hovioikeus piti 28. kesäkuuta 1990 tuomion samana.

Korkein oikeus antoi Siltavuoren puolustukselle luvan valittaa pakkolaitoseristämisestä ja vahingonkorvauksista. Itse teon osalta valitukset eivät siis olleet mahdollisia. Korkein oikeus kumosi lokakuussa 1991 pakkolaitoslausuman ja vahingonkorvaukset, jolloin Siltavuoren tuomioksi jäi 15 vuotta vankeutta. Korkein oikeus perusteli vahingonkorvausten kumoamista sillä, että vahingonkorvausvaatimus ei perustunut tekohetkellä voimassa olleeseen lakiin. Pakkolaitostuomion kumoamista perusteltiin sillä, että Siltavuori ei ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana syyllistynyt muuhun törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen, että häntä tarvitsisi eristää pakkolaitokseen.

Vastoin yleistä käsitystä pahoin palaneista tyttöjen ruumiista ei kyetty löytämään seksuaalirikokseen viittaavia todisteita. Myöskään Siltavuori itse ei sellaista myöntänyt. Oikeus ei siksi todennut Siltavuoren syyllistyneen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Vankilassa Siltavuori joutui taustansa vuoksi useiden väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi. Erästä pahoinpitelijäänsä vastaan Siltavuori nosti syytteen murhayrityksestä, mutta syyte hylättiin.

Ehdonalainen vapaus ja pakkohoito

{{#ev:youtube|jTZKkF9mKrM|300}}

Youtube: Siltavuoren videohaastattelun 2. osa.

Suoritettuaan tuomiostaan 11 vuotta Siltavuori pääsi 31. tammikuuta 2000 tarkasti vartioituun ehdonalaiseen, josta hänet kuitenkin heti siirrettiin Niuvanniemen mielisairaalaan tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon (niin sanottuun pakkohoitoon).

Vuodenvaihteessa 2007 Siltavuorta hoitavat lääkärit ja Kuopion hallinto-oikeus päättivät jatkaa pakkohoitoa hallinto-oikeuden todetessa, että vapautuessaan Siltavuori olisi "vakavasti vaarantanut muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta".

Aikakauslehti 7 päivää uutisoi huhtikuussa 2007 Siltavuoren olevan vakavasti sairas. Hänen epäillään kärsivän suolistosyövästä.

Niuvanniemen sairaalalähteiden mukaan Siltavuori joutui murhayrityksen kohteeksi, jolloin hänet kaadettiin ja hän loukkaantui vakavasti. Siltavuoren lonkka murtui pahoin ja se jouduttiin leikkaamaan. Leikkauksen johdosta Siltavuori on menettänyt kuntonsa eikä enää kävele, vaan joutuu liikkumaan pyörätuolilla. Todennäköisesti Siltavuori tulee viettämään koko loppuelämänsä Niuvanniemessä.

Aiemmat tuomiot

Siltavuoren varhaisemmista vaiheista on julkisuudessa niukasti tietoa. Hymy-lehdessä 3/1966 haastateltiin hänen entistä vaimoaan, ja artikkelissa kerrottiin seuraavaa: "Vajaa puoli vuotta sitten, marraskuun lopulla 1965, karkasi Turun keskusvankilasta eli Kakolasta eräs sen vaarallisimpina pidetyistä asukkaista, nimittäin omaisuus- ja siveellisyysrikoksista sekä murhayrityksistä elinkaudekseen kuritushuoneeseen tuomittu Veikko Siltavuori. Vajaan kahden viikon kuluttua hänet saatiin pidätetyksi Hyvinkäällä." Myöhemmin Siltavuori armahdettiin.

Vauraus

Siltavuoren lapsuus oli vaikea, mikä johtui muun muassa hänen isänsä alkoholismista. Isä myös pahoinpiteli Siltavuorta. Alakouluaikoina Siltavuorta kutsuttiin pilkkanimellä "Näätä", mikä johtui hänen haisevista vaatteistaan – köyhän kodin poikana hänellä ei ollut kovin paljon vaatteita. "Pohjolan poliisi kertoo 1991" -kirjan mukaan Siltavuori vaurastui myöhemmin perittyään ison omaisuuden. Murhatessaan Hopiavuoren ja Pirisen hän oli nuhjuisuudestaan huolimatta varsin varakas mies.

Viitteet

Aiheesta muualla

• MTV3 Uutiset 18. joulukuuta 1998: Siltavuorta ei päästetä maaliskuussa ehdonalaiseen
• MTV3 Uutiset 31. tammikuuta 2000: Jammu Siltavuori vapautui tänään
• Iltalehti 15. heinakuuta 2008: Uhrien omaisetkin pimennossa

Kirjallisuus

• Markkula, Hannes: Suomalainen murha 1953-1990. Helsinki: Eurooppalainen kustannustalo, 1991. ISBN 951-96267-0-0.
• Markkula, Hannes: Kuusi suomalaista murhaa. Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5081-1 (sid.).
• Pohjolan poliisi kertoo 1991 (Artikkeli: Myllypuron lapsenryöstöt ja lapsenmurhat)
  

Tämä artikkeli on lisensoitu GNU Free Documentation Licensen mukaisesti, eli voit kopioida ja muokata sitä vapaasti niin kauan kuin koko työ, mukaan lukien lisäykset, julkaistaan yksinomaan GNU Free Documentation Licensen mukaisesti lisensoituna.

Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Jammu Siltavuori”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Jammu_Siltavuori.