Keijo Salo
Keijo Petri Mikael Salo (12. lokakuuta 1984, Helsinki – 12. joulukuuta 2005, Tallinna) oli Tallinnassa vuonna 2005 tapahtuneen paloittelumurhan uhri.
Salo oli osallisena murhan tekijän Markus Pöngän perustaman Suomen Invalidiliitto -nimisen rekisteröimättömän yhdistyksen nimissä tehdyssä huijauslaskujutussa.[1] Ennen Markus Pöngän yrityksiä Salo työskenteli Syöpäsairaiden tuki ry:ssä. Syöpäsairaiden tuki ry:n toiminta paljastui myöhemmin rikolliseksi ja yhdistyksen perustaja Simo Olavi Laakso tuomittiin petoksesta vankeuteen.
Salo löytyi surmattuna ja paloiteltuna Tallinnassa sijaitsevasta vuokra-asunnostaan keskiviikkona 14. joulukuuta 2005. Murhaaja oli tekohetkellä 22-vuotias tunnettu valelaskujen lähettäjä Markus Pönkä. Pönkä tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen. Hän tunnusti oikeudessa surmanneensa Salon, mutta väitti toimineensa itsepuolustukseksi. Oikeuden mukaan Pönkä murhasi Salon, koska halusi pitää yksin rikoksilla hankitun omaisuuden ja hankkiutua eroon todistajasta, joka olisi voinut yhdistää hänet talousrikoksiin.[2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Helsingin Sanomien artikkeli 20.12.2005: Tallinnassa surmattu oli pääepäiltynä Invalidiliittoon liittyvässä valelaskujutussa...
- ↑ Ilta-Sanomat 28.7.2007, sivut 52-54
Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Keijo Salo”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Keijo_Salo.
| Whos here now: Members 0 Guests 0 Bots & Crawlers 1 |