Lauri Johansson
Lauri "Late" Oskari Johansson on toinen vuonna 1999 perustetun rikollisjärjestö Natural Born Killersin (NBK) perustajista. Toinen on Erkki "Murha-Maija" Eino Tapio Kekkonen. Johansson on julkisuudessa sanonut, että jengin pääsyvaatimuksena on tehty henkirikos. Johansson syrjäytettiin johtajana paikalta tultuaan vankilassa uskoon ja tunnustettuaan kaksi selvittämätöntä henkirikosta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Murhayritys
Johansson joutui 4. helmikuuta 2001 murhayrityksen kohteeksi Espoon Karakalliossa. Lapinjärveläinen Hannu Tapio Lämsä yritti virittää Johanssonin vaimon Saab-auton alle pommin, mutta pommi räjähti hänen käsiinsä kesken virityksen. Lämsä loukkaantui räjähdyksessä vakavasti.
Espoon käräjäoikeus käsitteli tapausta poikkeuksellisen tiukkojen turvatoimien sävyttämänä. Lämsä tuomittiin oikeudessa yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä ja tuhotyöstä. Räjäytystyöhön käskenyt Risto Jussi Lallo sai yhdeksän vuotta vankeutta. Syyttäjä oli vaatinut rangaistusta myös kolmannelle miehelle, jonka epäiltiin olleen Lämsän ja Lallon toimeksiantaja. Hänen syytteensä oikeus hylkäsi.
Helsingin hovioikeus alensi Lämsän tuomion 6 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeutta. Lieventävänä asianhaarana oikeus piti Lämsän saamia vakavia vammoja. Lallon tuomio säilyi ennallaan.
Korkein oikeus ei muuttanut Lämsän ja Lallon tuomioita kesäkuussa 2003.
[muokkaa] Sami Huhtimon murha
Johansson ampui Nagant-revolverilla 16. syyskuuta 2001 syrjäisellä metsätiellä Porvoossa Sami Kristian Huhtimon, 32. Huhtimo oli liittynyt NBK:n jäseneksi vuonna 2000 ja olisi halunnut erota järjestöstä. Johansson ei suostunut eroanomukseen.
Johansson, NBK:n sihteeri Jani Osmo Tapani Jokinen ja Vesa Juhani Kosonen vangittiin murhasta epäiltynä. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe nosti kuitenkin murhasyytteen vain Johanssonia vastaan. Sami Huhtimon äiti ajoi tästä huolimatta Porvoon käräjäoikeudessa asianajajansa Kari Korhosen avustuksella murhasyytettä myös Jokiselle ja Kososelle.
11. maaliskuuta 2002 alkaneen oikeudenkäynnin alussa Johansson esiintyi Suomen jääkiekkomaajoukkueen paidassa, jonka selässä oli numero 50 ja nimi Remu. Johansson asteli saliin omatekoisen kyltin kanssa, jossa oli Imatralla surmatun Eveliina Lappalaisen kuva ja teksti: "Try me, asshole" (Yritä minua, persereikä).
Johansson kiisti teon kokonaisuudessaan käräjäoikeudessa. Oikeuskäsittelyn aikana suoritetun mielentilatutkimuksen mukaan hän oli alentuneesti syyntakeinen.
Käräjäoikeus totesi joulukuussa 2002 antamassaan päätöksessä, että kaikki kolme miestä olivat syyllisiä Huhtimon murhaan ja langetti jokaiselle elinkautisen vankeustuomion. Käräjäoikeus totesi, että Johanssonin tutkimuksessa havaittu psyykkinen häiriö ei ollut riittävä osoitus syyntakeisuuden alentumisesta vaan tämä oli ymmärtänyt tekonsa syy-seuraussuhteet.
Helsingin hovioikeudessa Johansson yllättäen tunnusti surmatyön ja väitti toimineensa yksin. Hän oli omasta mielestään syyllistynyt täyttä ymmärrystä vailla tehtyyn tappoon.
Heinäkuussa 2003 hovioikeus kumosi Jani Jokisen ja Vesa Kososen tuomiot. Johanssonin elinkautinen tuomio täydessä ymmärryksessä tehdystä murhasta pysyi ennallaan.
Korkein oikeus käsitteli juttua vielä Johanssonin osalta, mutta ei marraskuussa 2004 muuttanut aikaisempien oikeusasteiden tuomioita millään lailla.
[muokkaa] Amfetamiinikauppa
Johansson, Jani Jokinen ja Jari Tapio Natunen järjestivät amfetamiinikauppoja kirkkonummelaisella huoltoasemalla lokakuussa 2001. Espoon käräjäoikeus tuomitsi kolmikon kuuden ja puolen vuoden mittaisiin vankeusrangaistuksiin helmikuussa 2002.
Joulukuussa 2002 Helsingin hovioikeus kovensi Johanssonin ja Jokisen tuomion kahdeksaksi vuodeksi vankeutta. Natusen tuomio koveni seitsemäksi vuodeksi vankeutta.
[muokkaa] Kahden henkirikoksen tunnustus medialle
Sami Huhtimon murhasta saamansa elinkautistuomion aikana Lauri Johansson myönsi rikoslehti Alibille haastattelun, joka julkaistiin lehdessä vuoden 2008 ensimmäisessä numerossa. Haastattelussa Johansson tunnusti tehneensä kaksi selvittämättömäksi jäänyttä henkirikosta.
Toinen henkirikoksista paljastui Kotkassa heinäkuussa 1992. Uhri oli vuonna 1962 syntynyt Pauli Juhani Saastamoinen. Saastamoista oli ammuttu ja hänen jalkoihinsa oli sidottu betonipainot, jotta ruumis pysyisi upoksissa veden alla. Ruumis kuitenkin nousi pintaan Hallan satama-altaalla kaasuuntumisen ansiosta.
Toinen Johanssonin tunnustamista henkirikoksista tapahtui 31. elokuuta 1998. Uhrin, helsinkiläisen liikemiehen Jari Aaltosen oli tuona päivänä tarkoitus tavata Johansson. Aaltonen astui bensa-asemalla Mellunmäellä tummansiniseen Audiin ja katosi jäljettömiin.
Alibille antamiensa tunnustusten vuoksi poliisi ryhtyi tutkimaan kumpaakin tapausta uudelleen. Helmikuussa 2008 poliisi aloitti suuretsinnät metsäalueella Uudellamaalla Jari Aaltosen ruumiin löytämiseksi.
Tunnustusten seurauksena NBK:n jäsenet syrjäyttivät Johanssonin pois johdosta. Syrjäytys johtui siitä, että Johansson rikkoi itse laatimaansa NBK-sääntöä, jonka mukaan ns. vasikoimisesta poliisille menettää henkensä. Sama uhka koskee myös tällaisen jäsenen läheisiä. Johansson sai tämän vuoksi vankilassa uhkauksia ja hänet jouduttiin siirtämään vankilan turvaosastolle kärsimään elinkautistaan.
Poliisi lopetti Aaltosen ruumiin etsinnät toukokuun 2008 loppupuolella tuloksettomina. Joulukuussa 2008 Aaltosen henkirikosjuttu siirtyi syyttäjälle syyteharkintaan. Johanssonin mukaan hän surmasi Aaltosen ampumalla ja motiivina tekoon oli huumevelat. Johanssonin lisäksi jutussa epäillään toista miestä, joka istuu tällä hetkellä elinkautista murhasta. Hän on myöntänyt oman osuutensa tapahtumiin.
[muokkaa] Lähteet
- MTV3 Uutiset 15.6.2001: Karakallion pommista tuomiot
- MTV3 Uutiset 15.2.2002: Natural Born Killers -jäsenille ankarat tuomiot
- MTV3 Uutiset 11.3.2002: Jengin johtajalle murhasyyte
- Helsingin Sanomat 20.4.2002: Karakallion pommimiehen rangaistus aleni hovissa
- Helsingin Sanomat 14.12.2002: NBK-jengiläisten huumetuomiot kovenivat
- MTV3 Uutiset 18.12.2002: Natural Born Killers -murhasta elinkautiset
- Korkeimman oikeuden päätös Karakallion pommijutusta 12.6.2003
- Helsingin Sanomat 13.6.2003: Karakallion pommituomioihin ei muutoksia
- MTV3 Uutiset 1.7.2003: NBK-ryhmäläisten murhatuomiot kumottiin hovioikeudessa
- Korkeimman oikeuden päätös Sami Huhtimon murhajutusta 25.11.2004
- MTV3 Uutiset 27.2.2008: Poliisi: "NBK-johtajalla vakaa tahto selvittää vanhat henkirikokset"
- Iltalehti 28.2.2008: Rikollispomo hengenvaarassa
- Ilta-Sanomat 31.5.2008: Pappi siunaa Remun veljen etsintäpaikan
- Ilta-Sanomat 17.12.2008: Remun veljen ruumis yhä kateissa - juttu silti syyttäjälle
- Iltalehti 17.12.2008: Yksi laukaus päätti elämän
Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Lauri Johansson”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauri_Johansson.
| Whos here now: Members 0 Guests 0 Bots & Crawlers 1 |