Lempäälän polttomurha

MurhaWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teuvo Päiviö Saarinen (s. 1945) sytytti vaimonsa sängyn vuodevaatteet tuleen ja sulki sitten makuuhuoneen oven eikä reagoinut avunpyyntöihin pariskunnan Lempäälässä Harakkalantiellä olevassa asunnossa 13.2.2008 keskiviikon vastaisena yönä. Palokunta sai palosta hälytyksen puoli kahden aikaan yöllä ja palo tuhosi kolmikerroksisen huoneiston ensimmäisen kerroksen makuuhuoneen. [1] Kun palokunta saapui paikalle, palo oli jo tukahtunut, mutta vaimo oli jo kuollut häkään ja savukaasuihin. Mies otettiin kiinni tapahtumapaikan lähistöltä. Hän huusi rappukäytävässä ja soitti itse hätäkeskukseen, mutta oli viivytellyt apua hätäkeskuksesta hälyttäessään, rikkonut huoneiston palohälyttimen eikä kertonut hätäkeskukseen soittaessaan makuuhuoneessa olevasta naisesta. [2]


Oikeudenkäynnissä tuli esiin, että hänellä oli ollut harhoja. Mies kertoi Tampereen käräjäoikeudessa uskoneensa, että radio-ohjelmassa jotenkin seurattiin heidän elämäänsä ja saaneensa jostakin radio-ohjelmasta käskyn, "sellaisen kuiskauksen" tehdä tekonsa. Hän sanoi myös ettei tarkoittanut vaimolleen mitään pahaa eikä ajatellut mitä vaimolle tapahtuisi sytyttämisen jälkeen vaan koki vain osallistuvansa radio-ohjelmiin. Pariskunnalla oli ollut riitaa hieman aiemmin ilmeisesti vaimon alkoholinkäytöstä. Vaimon oli tarkoitus lähteä seuraavana aamuna hoitoon Kaivantoon ja tähän tarvittava rahakin aiheutti ongelmia.[3]

[muokkaa] Tuomio

Juttua käsiteltiin ensimmäisen kerran oikeudessa 30. toukokuuta 2008.[4] Tampereen käräjäoikeuden päätöksen 12.1.2009 mukaan Teuvo Päiviö Saarinen (s. 1945) syyllistyi liikuntarajoitteisen vaimonsa (s. 1944) murhaan ja tuhopolttoon. Hänet tuomittiin yhdeksitoista vuodeksi vankeuteen alentuneesti syyntakeellisena [5].

[muokkaa] Lähteet

  1. Iltalehti: Vaimo kuoli liekkeihin - miestä epäillään surmasta
  2. Iltalehti 13.1.2009: Vaimonsa polttaja syyttää radio-ohjelmaa
  3. Alibi 7/2008, s. 76-77
  4. Iltasanomat: Miehelle syyte vaimon murhapoltosta
  5. Iltalehti: Miehelle 11 vuotta vankeutta vaimonsa polttomurhasta

[muokkaa] Aiheesta muualla





Whos here now:   Members 0   Guests 0   Bots & Crawlers 1
 
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Forum Menu
Valikko
Työkalut