Nils Gustafsson
Nils Wilhelm Gustafsson (s. 10. toukokuuta 1942 Helsingin mlk) on eläkkeellä oleva linja-autonkuljettaja ja ainoa neljän hengen telttaseurueesta, joka selvisi hengissä laajaa julkisuutta saaneista Bodominjärven murhista helluntaina 5. kesäkuuta 1960.
Espoon käräjäoikeus vangitsi Gustafssonin 44 vuotta myöhemmin 2. huhtikuuta 2004 todennäköisin syin epäiltynä kolmesta murhasta.
Espoon käräjäoikeus hylkäsi syytteen tuomiollaan 7. lokakuuta 2005. Syyttäjät eivät valittaneet tuomiosta, joten se on lainvoimainen.
Gustafsson vaati sittemmin Suomen valtiolta korvauksia sen johdosta, että hänen vapautensa oli riistetty hänen ollessaan vangittuna vuonna 2004 yhteensä 59 päivää. Valtion ja Gustafssonin välisissä neuvotteluissa sovitusti valtio maksoi Gustafssonille 44 900 euroa korvauksena aiheettomasta vapaudenriistosta.[1]
Gustafsson ilmoitti kesäkuussa 2006 pyytäneensä poliisia tutkimaan onko tiedotusvälineissä syyllistytty törkeään kunnianloukkaukseen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen Bodom-oikeudenkäynnin yhteydessä.[2] Julkisuuteen ilmoitettiin 16. maaliskuuta 2007, että lehtien uutisoinnista ei nosteta yhtäkään syytettä.[3]
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Jukka Harju: Nils Gustafssonille lähes 45 000 euron kärsimyskorvaukset 30.maaliskuuta 2006 13:04. Helsingin Sanomat. Viitattu 18. hutikuuta 2007.
- ↑ Bodom-uutisoinnista tutkintapyyntö 09. kesäkuuta 2006 15:43. YLE24. Viitattu 18. huhtikuuta 2007.
- ↑ Jukka Harju: Nils Gustafssonille lähes 45 000 euron kärsimyskorvaukset 16 maaliskuuta 2007 15:57. Helsingin Sanomat. Viitattu 18. hutikuuta 2007.
Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Nils Gustafsson”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Gustafsson.
| Whos here now: Members 0 Guests 0 Bots & Crawlers 1 |