Tshokken tapaus
Tshokken tapaus oli helmi-maaliskuun vaihteessa 1906 Helsingissä, Keravalla ja Tampereella sattunut pankkiryöstöstä alkunsa saanut väkivallantekojen sarja, jossa yhteensä viisi ihmistä kuoli ja 7 haavoittui. Tapaus liittyi Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen ja Suomen suurlakon synnyttämään yhteiskunnalliseen levottomuuteen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ryöstö
Tapahtumat saivat alkunsa iltapäivällä 26. helmikuuta 1906 kun 15 latvialaisen joukko ryösti Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin. Ryöstäjät surmasivat vastarintaa yrittäneen pankin vahtimestarin ja pakenivat mukanaan Venäjän ja Suomen rahaa yhteensä 170743 ruplan edestä. Rosvojoukko hajaantui heti ryöstön jälkeen jälkeen paeten Helsingistä eri suuntiin.
Ryöstö oli suunniteltu Venäjän bolsevikkien toimesta jotta sillä tavoin saataisiin varoja puolueen toimintaan. Bolsevikkien keskuskomitean alaisen teknisen taisteluryhmän jäsen Nikolai Burenin oli aiemmin helmikuussa tavannut Helsingissä Latviasta paenneita vallankumouksellisia joiden kanssa hän sopi ryöstöstä. Tähän tammikuussa 1906 Suomeen tulleeseen latvialaisjoukkoon kuuluivat muun muassa riikalaiset Tshokken veljekset Jan, Karl ja Gustaf sekä Kristian Jakob Treiman ja Petter Salin Wendenin kaupungista ja lisäksi Jan Tshokken naisystävä Emma Gails.
Ryöstön suunnittelija Nikolai Burenin oli varakkaan pietarilaisen kauppiaan poika joka esiintyi konserttipianistina ja oli aloittanut vallankumouksellisen uransa vuoden 1901 Pietarin ylioppilasmellakoiden jälkeen. Burenin sopi tapaamisessa että Jan Tshokke toisi ryöstöpäivän iltana saaliin hänelle Tampereelle, jossa Bureninilla oli tällöin bolsevikkien hyväksi konsertti.
[muokkaa] Pako
Ryöstön jälkeen Karl ja Gustaf Tshokke sekä Kristian Jakob Treiman ostivat junalipun Keravalle poistuen Helsingistä. Heidän tulostaan sähkötettiin Keravalle tieto ja kun ryöstäjät laskeutuivat siellä junasta santarmi Michailoff yritti pidättää heidät mutta Karl Tshokke ampui hänet. Syntyneessä kahakassa ryöstäjät pakenivat Keravan asemalta ja heidän pakonsa päättyi Alikeravan kylään Hakalan talon riiheen jonne poliisi heidät piiritti. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen kolme ryöstäjää antautui poliisille.
28-vuotias Jan Tshokke, edellisten veli, pakeni saalisrahat mukanaan Emma Gailsin, Petter Salinin ja kolmannen tuntemattomaksi jääneen miehen kanssa Helsingistä junalla Tampereelle jossa he esiintyivät vainottuina Baltian pakolaisina mennessään tapaamaan Kansan Lehden taloudenhoitajaa Vihtori Kososta ja näyttäessään hänelle suosituskirjeensä. Kosonen järjesti latvialaisille majoituksen Tuomiokirkonkadulla (silloinen Viinikankatu) sijainneeseen matkustajakoti Saimaan. Kosonen ei tiennyt tässä vaiheessa latvialaisten osuudesta pankkiryöstöön eikä heidän yhteyksistään Venäjän bolseviikkeihin.
Heti saman päivän iltana Jan Tshokke meni tapaamaan Nikolai Bureninia joka oleskeli Tampereella ja luovutti saalisrahoja hänelle. Burenin piti tuolloin konsertin Tampereella jossa hän säesti pianolla venäläisiä laulajia.
28. helmikuuta Emma Gails lähti takaisin Helsinkiin tarkoituksenaan ottaa selvää mitä muille koplan jäsenille oli tapahtunut. Gailsin oli tarkoitus ilmoittaa koodisähkeellä Jan Tshokkelle mikä muiden jäsenten tilanne oli.
Kosonen oli alkanut epäillä Tshokken joukon puheiden aitoutta havaittuaan että heillä oli runsaasti Venäjän rahaa mukanaan. Kun joukkoon kuulunut Petter Salin halusi vaihtaa Venäjän rahaa Suomen rahaksi ilmoitti Kosonen asiasta poliisille ja Salin pidätettiin 1. maaliskuuta Kansan Lehden toimituksesta hänen tultuaan hakemaan vaihtorahoja sieltä.
[muokkaa] Jan Tshokken pidätys
Matkustajakoti Saiman palvelija oli tällä välin löytänyt seurueen huonetta siivotessaan eräästä vuoteesta revolverin ja tikarin ja ilmoitti asiasta poliisille. Kun latvialaiset olivat poissa kaupungilla poliisit tutkivat 1. maaliskuuta klo 12 aikaan heidän huoneensa ja löysivät sieltä mainitut esineet ja lisäksi yhden tikarin. Tämä vahvisti poliisin epäilyjä siitä että kyseessä olivat valtionpankin ryöstäneen koplan jäsenet. Pian tämän jälkeen matkustajakoti Saimasta ilmoitettiin poliisille että latvialaiset olivat todennäköisesti poistumassa Tampereelta klo 13.05 Helsinkiin lähtevällä junalla.
Etsiväkomisario Alfred Balkewitsch, ylikonstaapeli Milan ja konstaapeli Heikki Ylänen lähtivät heti Tampereen rautatieasemalle pidättämään latvialaisia. Sinne saapui myös matkustajakodin palvelija jonka oli tarkoitus osoittaa poliisille pidätettävät. Poliisit pidättivät vain Jan Tshokken kello 13 aikaan juuri kun hän oli nousemassa Helsinkiin menevään junaan. Tshokken päällystakin taskusta otettiin Mauser-pistooli mutta hänelle ei tehty tarkempaa ruumiintarkastusta. Tshokkea lähdettiin viemään jalan pitkin Hämeenkatua kohti Tampereen kaupungintalon takana sijaitsevaa poliisiasemaa sankan väkijoukon seuratessa. Poliiseilla ei ollut aseita Tshokkelta otettua pistoolia lukuun ottamatta sillä edellisen vuoden suurlakon yhteydessä poliisin aseet oli takavarikoitu ja ne olivat nyt Tampereen maistraatin hallussa.
[muokkaa] Tshokken piiritys
Kun Tshokelle alettiin poliisilaitoksen tiloissa tehdä perusteellista ruumiintarkastusta hän tempasi povitaskustaan tikarin. Syntyneessä kahakassa konstaapeli Ylänen onnistui pakenemaan huoneesta mutta ylikonstaapeli Milan sai vammoja Tshokken tikariniskuista ja Tshokke yritti ampua hänet Browning-pistoolillaan. Milan onnistui kuitenkin lopulta pakenemaan ja paikalle tulleet palomiehet pelastivat hänet palotikkaiden avulla rakennuksen ikkunasta.
Tällä välin oli Tampereen kauppatorille ja Hämeenkadun varteen kokoontunut suuri väkijoukko tapausta seuraamaan. Tässä vaiheessa Tshokke ilmaantui poliisilaitoksen ikkunaan, huusi venäjäksi väkijoukolle ja yritti ampua näkemiään poliiseja. Hän oli loukannut kätensä rikkoessaan ikkunan ja siitä vuoti verta.
Tshokke yritti saada apua katselijoilta huutamalla venäjän, saksan ja viron sekoituksella:
- "Jos soome mies minä autteis is politsii, minä ruski sotsialidemokraatti is bojevoje organisatseija!"
Tshokke ilmoitti myös saksan kielellä olevansa santarmien takaa-ajama sosiaalidemokraatti ja pyysi väkijoukkoa hakemaan "punaisen organisaation" hänelle apuun. Tshoken huudellessa ikkunasta onnistui komisario Balkewitsch hiipimään samaan huoneeseen ja oli juuri päässyt Tshokken taakse kun tämä huomasi hänet ja pisti komisarion kuoliaaksi tikarilla. Samalla hetkellä huoneeseen ryntäsi poliisikonstaapeli Karl Josef Grönfelt mutta Tshokke ehti ampua häntä useita kertoja. Grönfelt pääsi raahautumaan pois huoneesta mutta hän kuoli illalla sairaalassa saamiinsa vammoihin.
Tshokke jatkoi edelleen huuteluaan kadulla olevalle väkijoukolle. Konstaapeli Juho Ylinen yritti ampua Tshokkea Hämeenkadun toiselta puolen Tshokkelta takavarikoidulla Mauser-pistoolilla mutta Tshokke onnistui ampumaan pistoolin Ylisen kädestä ja haavoittamaan häntä lievästi. Tämän jälkeen Tshokke yritti ampua eräästä aseliikkeestä saatua kivääriä pidellyttä konstaapeli Heikkilää, mutta hänen ampumansa luoti osui erääseen sivulliseen. Monet väkijoukosta heidän joukossaan Kansan Lehden taloudenhoitaja Kosonen yrittivät turhaan kehottaa Tshokkea antautumaan.
Tämä pattitilanne jatkui pitkälle iltapäivään. Tshokken kanssa käytiin neuvotteluja mutta hän kieltäytyi antautumasta. Osa väkijoukosta suhtautui myönteisesti Tshokkeen ja kun palokunta aikoi taltuttaa Tshokken voimakkaan vesisuihkun avulla he uhkasivat katkoa letkun ja pahoinpitelivät letkua pidellyttä miestä.
Vaskiseppä Gellman yritti nyt vapaaehtoisena pidättää Tshokken mutta tämä ehti taas ampumaan hänet ensin. Nyt vedettiin yleisöltä salaa toinen vesiletku Kauppakadulta kaupungintaloon ja neljän vapaaehtoisen joukko, ruiskumestari K. V. Lehtimäki, vanhempi korpraali J. W. Lehtonen, kirjaltaja Juho August Eklund sekä talonomistaja Heikki Tamminen, onnistui tunkeutumaan huoneeseen jossa Tshokke piileskeli ja kaatamaan tämän vesisuihkun avulla lattiaan. Tshokke saatiin pidätettyä mutta hän ehti vielä ampua Tammisen ja haavoittaa Eklundia. Välikohtaus oli alkanut puoli kahdelta iltapäivällä ja se päättyi kello viiden aikaan. Siinä kuoli 2 poliisia ja 1 siviili, loukkantuneita oli seitsemän: 3 poliisia ja 4 siviiliä.
Yöllä Tshokke ja aiemmin pidätetty Salin siirrettiin ylimääräisellä junalla Hämeenlinnaan ja edelleen Helsinkiin koska pelättiin että heidät yritettäisiin vapauttaa.
[muokkaa] Ryöstäjien ja ryöstösaaliin kohtalot
Tampereelle palannut Emma Gails ilmoittautui poliisille seuraavana päivänä, mutta seurueen kolmas mies onnistui pakenemaan. Saalisrahat vastaanottanut Buranin lähti pian tapauksen jälkeen Amerikkaan eikä palannut Suomeen viiteen vuoteen. Suurin osa saalisrahoista meni hänen kauttaan luultavasti Venäjän bolseviikeille, osa jäi Suomeen pakolaisavun ja agitaation rahoittamiseen. Rikollisilta saatiin takaisin pidätysten yhteydessä 35 623 Suomen markkaa ja 36 445 Venäjän ruplaa; osa rahoista saattoi myös mennä Tshokken "tamperelaisille ystäville".
Kaikkiaan saatiin kiinni 5 latvialaista ryöstäjää ja 3 heidän suomalaista avustajaansa. Jan Tshokke tuomittiin Tampereen raastuvanoikeudessa murhista kolmeen elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen sekä 19 vuoden kuritushuonerangaistukseen usean ihmisen haavoittamisesta. Tshokke kuoli Kakolassa rangaistusta suorittaessaan 9. kesäkuuta 1910 keuhkotautiin.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Tässä artikkelissa käytetään materiaalia Wikipedian artikkelista ”Tshokken tapaus”, joka on saatavissa osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tshokken_tapaus.
| Whos here now: Members 0 Guests 0 Bots & Crawlers 1 |